Ruutulippu.Netiä tukevat:
Isolcom Oy
Tietovelhot Oy
Säätöyhteisö B2 ry
EtusivuiRacingGTR2rFactorMuut   Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
 

Ruutulippu.Netin säännöt versio 4.0

(säännöt päivitetty 26.5.2003)

Nämä säännöt astuvat voimaan 27.5.2003 alkaen ja korvaavat kaikki aikaisemmat säännöt. Muutoksia edelliseen versioon nähden ei ole merkitty.

Sisällysluettelo:



Säännöt


1. Yleistä

1.1. Ruutulippu.Net ja järjestäjät

  1. Ruutulippu.Net (jatkossa voidaan käyttää lyhennettä RN) on Suomessa toimiva online-kilpa-ajoyhteisö. RN:n asioista päättävät viime kädessä Samuli Takala, Mika Takala sekä Antti Eturautti.
  2. RN:n kilpailuiden ja muiden toimintojen kulku määritellään näissä säännöissä. Jos näiden sääntöjen tulkinnasta syntyy epäselvyyttä tai ne eivät määrittele kuinka jossain tilanteessa toimitaan, päättävät edellä mainitut henkilöt mitä tehdään.
  3. Lisäksi voidaan avuksi nimetä tarvittava määrä henkilöitä jäsenien joukosta, jotka osallistuvat kuljettajien taitotason arviointiin ja auttavat käytännön asioissa kuten kilpailujen pyörityksessä ja rangaistusten jaossa. Ketään ei kuitenkaan nimetä näihin tehtäviin ilman hänen suostumustaan. Osa apuna toimivista henkilöistä ja heidän toiminta-alueensa on kerrottu Admin-lista-sivulla.
  4. RN käyttää kilpailutoiminnassa Sierran ja Papyruksen NASCAR Racing 2003 Season -simulaattoria, jonka hankinnasta jokainen kilpailutoimintaan osallistuva jäsen vastaa itse.

1.2. Jäsenyys ja osallistumisoikeus

  1. Ruutulippu.Netin toiminta, eli online-kilpailut ja keskustelualueet, ovat ainoastaan jäsenten käytössä (joitakin keskustelualueita voivat lukea kaikki). Jäsenyys on avoin jokaiselle suomen kielellä kommunikoimaan pystyvälle henkilölle kansallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Kilpailutoimintaan osallistumista voi rajoittaa jäsenen internet-yhteyden laatu RN:n palvelimille. Suomen sisältä yhteyden pitäisi olla aina riittävän hyvä ja yleensä yhteydenlaatu on riittävä Euroopan alueelta. Mahdollisia palkintoja ei luvata kuitenkaan toimittaa Suomen ulkopuolelle.
  2. Jäsenyys tai osallistumisoikeus voidaan evätä väliaikaisesti tai pysyvästi henkilöltä, joka toistuvasti käyttäytyy epäasiallisesti muita RN:n jäseniä kohtaan tai joka toistuvasti rikkoo näitä sääntöjä törkeästi.
  3. RN:n jäseneksi liitytään täyttämällä liittymiskaavake. Jäsenyys astuu voimaan välittömästi, kun kaavakkeen tiedot on hyväksytty. Jäsenyys ei velvoita jäsentä mihinkään. Sekä jäsenyys että jäsenille tarjottava toiminta on ilmaista.
  4. Jäsen voi itse valita näytetäänkö hänen nimensä tai muut tietonsa (profiilinsa) muille kuin jäsenille. Kuitenkin kilpasarjaan osallistuminen tarkoittaa samalla että jäsen antaa luvan nimensä käyttöön sarjan tietojen ja tulosten yhteydessä. Jäsenet näkevät toistensa nimet ja profiilitiedot kaikissa tapauksissa.
  5. Jäsen voi koska tahansa perua jäsenyytensä ilmoittamalla tästä emaililla RN:n ylläpitäjälle. Jos jäsen ei ole osallistunut kilpailuihin, joiden tulokset ovat RN-sivustolla, eikä ole kirjoittanut keskustelualueelle viestejä, jäsenen kaikki tiedot poistetaan. Jos jäsen on tehnyt jotain edellämainituista, hänen tunnuksensa kytketään pois käytöstä ja kaikki muut tiedot paitsi nimi voidaan poistaa. Tällöin hänen nimensä ei näy enää kuin tulossivuilla ja keskustelualueille kirjoittamiensa viestien yhteydessä.
  6. Tiedotukset-keskustelualue on Ruutulippu.Netin uudistuksista ja päätöksistä tiedottava alue. Tiedotteet, jotka on päivätty näiden sääntöjen kanssa samalle päivälle tai myöhemmin, voivat kertoa voimassaolevista muutoksista näihin sääntöihin. Lisäksi kesän 2003 kilpailutoimintaan osallistuvien jäsenien tulee olla tietoisia kaikista 12.5.2003 tai sen jälkeen Tiedotukset-foorumissa käsitellyistä asioista.
  7. Ruutulippu.Net ei luovuta jäsenen sähköposti- tai katuosoitetta kenellekään kolmannelle osapuolelle. Jäsen voi itse valita, näytetäänkö hänen sähköpostiosoitteensa muille jäsenille. Jäsenen itse vapaaehtoisesti antamat muut tiedot (profiili) voidaan näyttää sivuilla jäsenen oman valinnan mukaan joko jäsenille tai kaikille.

1.3. Käytettyjä termejä

  1. Kuljettaja: Kuljettaja tarkoittaa näissä säännöissä yleensä kilpailutoimintaan osallistuvaa jäsentä, mutta voi joissakin tapauksissa tarkoittaa myös ketä tahansa jäsentä.
  2. Kilpailutapahtuma: Kilpailutapahtumalla tarkoitetaan koko kisatapahtumaa, mukaan lukien harjoitus (practice), aika-ajo (qualify), lämmittely (happy hour) ja kilpailu (race).
  3. Kilpailu: Kilpailulla tarkoitetaan kilpailutapahtuman viimeistä osaa (kilpailu eli race).
  4. Sarja: Useista kilpailutapahtumista muodostuva kokonaiskilpailu, jossa kuljettajat saavat pisteitä kilpailutuloksistaan. Sarjoja voi olla RN:n alaisuudessa samaan aikaan käynnissä useita. Sarjasta voidaan käyttää myös nimeä divisioona.
  5. Kilparata: tilanteesta riippuen tarkoittaa joko koko rata-aluetta tai pelkästään kilpailuun tarkoitettua aluetta, joka ovaaleilla on kallistettu ja erotettu apronista (kts. alla) viivalla tai katkoviivalla.
  6. Ovaali: kilparata, jossa on kaarteita vain yhteen suuntaan, NASCAR-simuissa aina vasemmalle. Ovaalilla voi olla 2 tai useampia mutkia ja se voi olla muodoltaan esim. ovaali, D-kirjain, kolmio tai kulmista pyöristetty suorakulmio.
  7. Moottorirata: kilparata, jossa on kaarteita molempiin suuntiin ja joka on rakennettu erityisesti kilpailukäyttöön. N2003:ssa Sears Point ja Watkins Glen ovat moottoriratoja.
  8. Katurata: kilparata, joka on väliaikaisesti rakennettu yleisille teille, usein kaupunkialueelle. N2003:ssa ei tule mukana katuratoja.
  9. Apron: kilparadan se alue, joka on tarkoitettu varikolle meneville, varikolta radalle tuleville ja muuten hitaammille autoille. Apron on yleensä erotettu kilparadasta joko yhtenäisellä viivalla tai katkoviivalla, joka voi olla joko valkoinen tai keltainen. Apronia ei saa missään tilanteessa käyttää kilvanajoon. Moottori- ja katuradoilla ei yleensä ole apronia ollenkaan.
  10. Varikkotie: kilparadan alue jota pitkin lähdetään varikolta ja jota pitkin ajetaan varikolle. Varikkotie saattaa radasta riippuen alkaa jo takasuoralta ja radasta riippuu, täytyykö varikkotietä käyttää kokonaisuudessaan. Radoilla, joilla ei ole varsinaista varikkotietä, käytetään varikolta lähtöön ja varikolle menoon apronia.
  11. Chat: NASCAR Racingin tarjoama keskustelusysteemi.
  12. Vihreä lippu: tarkoittaa että kilpailu on käynnissä ja ohitukset ovat sallittuja.
  13. Vihreä/Vihreät: tätä termiä käytetään yleisesti vihreän lipun alaisuudessa ajetusta ajasta.
  14. Keltainen lippu: tarkoittaa että keräännytään jonoon pacecarin taakse. Ohitukset ovat kiellettyjä.
  15. Keltaiset: tätä termiä käytetään yleisesti keltaisen lipun alaisuudessa ajetusta ajasta.
  16. Valkoinen lippu: tarkoittaa kilpailun viimeinen kierroksen alkamista.
  17. Ruutulippu: tarkoittaa maaliin tuloa ja kilpailun päättymistä.
  18. Musta lippu: mustalla lipulla osoitetaan rangaistus. Vaatii yleensä käyntiä varikolla.
  19. Spinni: Spinnillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kuljettaja menettää autonsa hallinnan. Käsite spinni ei RN:n säännöissä välttämättä edellytä auton pyörähtämistä, vaan se voi myös tarkoittaa muunkinlaista hallinnan menetystä.
  20. T1, T2, T3, T4 jne.: Mutkista käytettyjä nimityksiä. Ovaaleilla normaali nimeämistapa: Ensimmäisen kaarteen ensimmäinen puolisko on T1, toinen puolisko on T2. Toisen kaarteen ensimmäinen puolisko on T3, toinen puolisko on T4. Näin voidaan lyhyellä termillä kertoa tarkemmin mitä kohtaa kaarteesta tarkoitetaan. Useampimutkaisilla radoilla nimitykset vaihtelevat.
  21. Kuristin: Kuristin (restrictor plate) on kaasuttimeen asennettava levy joka pienentää kaasuttimesta moottoriin pääsevän ilma-polttoaineseoksen määrää alentaen näin tehoja. Nopeimmilla radoilla (Daytona ja Talladega) käytetään kuristinta jotta autojen nopeudet eivät kasvaisi liian suureksi.
  22. NASCAR Racing: Tällä tarkoitetaan käytettävää simulaattoria, joka on näiden sääntöjen puitteissa NASCAR Racing 2003 Season.
  23. Villi kortti: Sarjakisasta poissaoleva kuljettaja saattaa saada kilpailuun villin kortin. Tämä tarkoittaa, että hän saa jonkun verran pisteitä, vaikkei osallistukaan kilpailuun. Tällä pyritään vähentämään NASCARin pistelaskujärjestelmän suurta rankaisua poissaoloista.

1.4. Nimi ja numero

  1. Ruutulippu.Netin järjestämiin harjoituksiin tai kisoihin osallistuvan kuljettajan tulee palvelimella aina käyttää omaa nimeään sekä Autot-sivulla varaamaansa numeroa.
  2. Tätä sääntöä rikkovat kuljettajat voidaan poistaa palvelimelta jos he eivät reagoi chatissa esitettyyn varoitukseen riittävän nopeasti, yleensä parissa minuutissa. Tällöin he pääsevät takaisin palvelimelle vasta kyseisen kilpailutapahtuman päätyttyä.
  3. Tätä sääntöä ei tarvitse noudattaa vapaalla tai avoimella palvelimella. Tallipalvelimen varaaja voi halutessaan ilmoittaa, että tätä sääntöä ei käytetä hänen varaamanaan aikana.

1.5. Autot ja maalaukset

  1. Harjoituskisoja lukuunottamatta kuljettajan tulee kaikissa kilpailutapahtumissa aina ajaa Ruutulippu.Netin sivuille toimittamallaan autolla. Jos kuljettaja on toimittanut useamman auton, tulee hänen käyttää sitä autoa, jonka on kyseiseen kilpailuun tai sarjaan ilmoittanut.
  2. Auton ja automaalauksen tulee noudattaa Ohjeita ja Neuvoja-osion Automaalaukset-sivun vaatimuksia. Kannattaa huomata, että sivulla on erikseen maalaukselta vaadittavat asiat ja niiden alla ohjeita, joita ei tarvitse noudattaa tarkasti kaikilta osin.

1.6. Tallit

  1. Kuljettaja voi kuulua rajattomaan määrään talleja
  2. Talliin voi kuulua rajaton määrä kuljettajia.
  3. Kuljettaja voi yhdessä sarjassa edustaa vain yhtä tallia kerrallaan.
  4. Yhdessä sarjassa voi samaa tallia edustaa korkeintaan kolme kuljettajaa. Samassa sarjassa ajavien tallin kuljettajien tulee ajaa kyseisessä sarjassa samanmerkkisellä autolla.
  5. Jos tallin autot on maalattu samoihin väreihin, tulee tallin autoissa olla selvästi radalla erottuvat merkinnät joista kuljettajat on helppo tunnistaa, esim. eriväriset takaspoilerit ja keulan alaosat. Amerikassa ja varsinkaan NASCARissa ei kuitenkaan ole tapana käyttää samanlaista väritystä, vaan tallin jokaisella kuljettajalla on oma pääsponsorinsa.

1.7. Sarjat

1.7.1. Osallistuminen ja kilpailun kulku
  1. Sarjoihin ilmoittaudutaan erikseen ilmoitetulla tavalla ja ilmoittautumiseen voi liittyä muitakin vaatimuksia kuin RN:n jäsenyys.
  2. Sarjaan osallistumalla kuljettaja antaa samalla luvan nimensä julkaisuun sarjan tiedoissa ja tuloksissa. Tuloksia voidaan julkaista eri foorumeissa ja medioissa. Jos kuljettaja ei tätä hyväksy hän ei saa ilmoittautua sarjaan.
  3. Sarjan kilpailuihin saavat normaalisti osallistua vain sarjaan hyväksytyt kuljettajat. Sarjan lisäsäännöt saattavat kuitenkin sallia joidenkin kuljettajien osallistumisen yksittäisiin kilpailuihin tai tallin poissaolevan kuljettajan korvaamisen tuuraajalla.
  4. Kuljettaja voi edustaa sarjassa jotain tallia tai ajaa yksityiskuljettajana. Tallia voi vaihtaa kesken sarjan. Vaihdon voi tehdä tulevan tallin tallipäällikkö ilmoittamalla tästä sähköpostilla sarjan ylläpitäjälle. Muutos tulee voimaan, kun ylläpitäjä on sen hyväksynyt, johon saattaa mennä useita päiviäkin. Hyväksymiseen edellytetään että kuljettajan auton merkki täsmää uuden tallin muiden kuljettajien autojen kanssa. Jos tallinvaihdon yhteydessä vaihdetaan myös automerkkiä, täytyy uuden merkin mukainen maalaus olla toimitettuna sivustolle ennen ilmoitusta, ja tallipäällikön kannattaa vielä erikseen mainita autonvaihdosta tallinvaihtoilmoituksessaan.
  5. Jos sarjan kilpailu jostain syystä peruutetaan (kts. 2.), voidaan peruutettu kilpailu ajaa uudelleen, jos uusintakilpailu saadaan sopimaan aikatauluun. Sarjan ylläpitäjä tiedottaa kuinka toimitaan.
  6. Jos kuljettaja ei pääse osallistumaan sarjan kilpailuun, tulee hänen ilmoittaa tästä sarjan sääntöjen mukaisella tavalla. Ilmoittamattomat poissaolot voivat johtaa sarjapaikan menetykseen.
  7. Aika-ajoissa ajan saaneen mutta itse kilpailusta pois jäävän kuljettajan katsotaan osallistuneen kilpailuun. Tällöin hän sijoittuu kaikkien kilpailuun startanneiden taakse. Jos näin kilpailusta pois jääneita kuljettajia on useita, sijoittuvat he kilpailutuloksissa aika-ajotulostensa mukaiseen järjestykseen.
1.7.2. Pisteiden lasku
  1. Sarjassa jaetaan pisteitä kuljettajille kilpailusijoituksien mukaan seuraavalla tavalla:
    SijaPisteetSijaPisteetSijaPisteet
    1175 16115 3170
    2170 17112 3267
    3165 18109 3364
    4160 19106 3461
    5155 20103 3558
    6150 21100 3655
    7146 2297 3752
    8142 2394 3849
    9138 2491 3946
    10134 2588 4043
    11130 2685 4140
    12127 2782 4237
    13124 2879 4334
    14121 2976    
    15118 3073    
  2. Lisäksi jaetaan bonuspisteitä seuraavasti:
    • +5 pistettä vähintään yhden kierroksen johtaneille kuljettajille.
    • +5 pistettä eniten johtokierroksia ajaneelle kuljettajalle. Tasatilanteessa kaikki saavat tämän bonuksen.
  3. Kunkin kierroksen johto menee sille kuljettajalle, joka ensimmäisenä ajaa kyseisen kierroksen loppuun. Ensimmäistä johtokierrosta ei jaeta vielä heti startin jälkeen tapahtuvan viivanylityksen kohdalla, vaan vasta kun kilpailun ensimmäinen kierros on ajettu. Jos kuljettajalla on voimassaoleva musta lippu, ei hänen johtokierroksiaan lasketa. Tällöin johtokierrokset menevät kuljettajalle, joka on kisassa parhaalla sijalla ilman mustaa lippua.
  4. Kuljettajan kokonaispistemäärä on hänen kisoistaan saamansa pisteiden ja bonuspisteiden, villien korttien pisteiden sekä rangaistuksista tulleiden vähennyksien summa, ellei sarjan säännöissä määrätä toisenlaista laskutapaa.
  5. Sarjan mestaruuden voittaa kuljettaja, jonka kokonaispistemäärä on sarjan päättyessä suurin. Jos kaksi tai useampi kuljettaja päätyy tasapisteisiin kauden jälkeen, ratkaistaan heidän keskinäiset sijoituksen vertaamalla voittojen määrää. Useamman voiton ajanut kuljettaja on mestari. Jos kuljettajilla on yhtä monta voittoa, verrataan seuraavaksi kakkostilojen määrää, sitten kolmostilojen jne. Jos kuljettajat ovat ajaneet täysin toisiaan vastaavat sijoitukset, verrataan seuraavaksi samalla tavalla aika-ajosijoituksia aloittaen paalupaikkojen määrästä. Jos tilanne tämänkin jälkeen on edelleen tasan, voi ylläpito määrätä sopivan tavan ratkaista sarjan voittaja.
  6. Tallin kokonaispistemäärä on kussakin kilpailussa tallia edustaneiden kuljettajien niistä saamien pisteiden ja bonuspisteiden, villien korttien pisteiden sekä rangaistuksista tulleiden vähennysten summa, ellei sarjan säännöissä määrätä toisenlaista laskutapaa. Jos poissaolevalla kuljettajalla oli tuuraaja, kuljettajan villin kortin pisteitä ei tällöin lasketa tallin pisteisiin, jos tämä nostaisi tallia edustaneiden kuljettajien määrän yli kolmen.
  7. Sarjan tallimestaruuden voittaa talli, jonka yhteenlaskettu pistemäärä sarjan lopussa on suurin. Tasapisteissä tilanne ratkaistaan kuten kuljettajien kohdalla.
  8. Automerkit saavat pisteitä jokaisesta kilpailusta seuraavasti: kilpailun voittanut automerkki: 9 pistettä, jäljelle jääneistä merkeistä parhaiten sijoittunut: 6 pistettä, edelleen pisteittä olevista automerkeistä parhaiten sijoittunut: 4 pistettä ja viimeinen automerkki: 3 pistettä. Automerkki ei saa pisteitä jos kyseisellä merkillä ei ole osallistuttu kilpailuun. Sarjan merkkimestaruuden voittaa merkki, jonka yhteenlaskettu pistemäärä on sarjan loputtua suurin. Tasapisteet ratkotaan kuten kuljettajien kohdalla.
  9. Jos kuljettaja saa sarjan kisoista pisterangaistuksia, nämä vaikuttavat sekä kuljettajan että tallin pisteisiin. Merkkipisteisiin rangaistuksilla ei ole vaikutusta.
1.7.3. Villi kortti
  1. Sarjasta riippuen kuljettajilla voi olla käytössään yksi tai useampi villi kortti. Tarkempi määrä kerrotaan sarjan säännöissä.
  2. Kuljettaja käyttää villin kortin automaattisesti kilpailussa, johon hän ei osallistu. Edellytyksenä on, että hänellä on vielä vähintään yksi käyttämätön villi kortti. Mahdollisesta kortin käyttämättä jättämisestä tulee ilmoittaa sarjan sääntöjen mukaisesti.
  3. Villin kortin käyttänyt kuljettaja saa pisteitä sen mukaan, kuin hän olisi sijoittunut kilpailussa kaksi sijaa viimeisen tuloksiin lasketun kuljettajan taakse. Jos kilpailussa on useampi kuin yksi villin kortin käyttäjä, he kaikki saavat yhtä paljon pisteitä.
  4. Villistä kortista saadut pisteet määräytyvät kilpailuun osallistuvien kuljettajien määrän mukaan, eivät kilpailusta pisteitä saavien mukaan. Jos siis vaikka jonkun kuljettajan kilpailusuoritus hylätään, ei tämä nosta villistä kortista saatuja pisteitä.

1.8. Keskustelu (chat)

  1. Keskustelussa tulee aina noudattaa hyviä tapoja. Toisten haukkuminen, nimittely, syyttely yms. tulee jättää pois.
  2. Yleisesti, keskustelu chatin kautta on kielletty silloin kun radalla ajetaan kilpailutilanteessa.
  3. Practicen ja happy hourin aikana saa keskustella vapaasti.
  4. Aika-ajossa keskustelu ja chat-viestien lähetys on täysin kiellettyä 10 sekuntia aika-ajojen alun jälkeen siihen asti, kunnes teksti "Session Complete" tulee näkyviin.
  5. Kilpailussa saa vihreiden aikana käyttää ainoastaan valmiita chat-makroja (näppäimet 0-9) sekä lyhyitä chat-viestejä, jotka on tarkoitettu parantamaan turvallisuutta (esim. tiedotus oman auton kunnosta). Keltaisten aikana saa keskustella, jos sen pystyy tekemään turvallisesti ja ilman oleellista poikkeamaa ajolinjaan tai -nopeuteen. Viimeisellä kierroksella ennen keltaisten päättymistä keskustelu on kuitenkin kielletty lukuunottamatta oman auton kunnosta tiedottavia tai väärässä paikassa olevien kuskien neuvomiseen liittyviä viestejä, jotta uusintalähtöön saavuttaessa järjestys olisi kunnossa.
  6. Yksityisiä viestejä saa lähettää koska tahansa. Varmista kuitenkin etukäteen suostumus viestin saajalta jos aiot lähettää viestejä sääntöjen kieltämissä tilanteissa. Yksityinen viesti lähetetään kirjoittamalla chattiin esimerkiksi: "/#89 kuis kulkee?" ilman lainausmerkkejä. Tässä tapauksessa viesti menisi auton numero 89 kuljettajalle.
  7. Aina silloin, kun radalla ajaa tai voisi ajaa muita autoja kilpailuvauhdilla (eli practice, happy hour ja kilpailu), tulee varikolta radalle lähtevän tai radalta varikolle poistuvan kuljettajan ilmoittaa aikeistaan chatviestillä. Radalle siirryttäessä sopiva ilmoittamistilanne on yleensä reilut 5 sekuntia ennenkuin kuljettaja saavuttaa kohdan, jossa radalle saa siirtyä. Yleensä tämä siis tarkoittaa viestin antamista suunnilleen T1:n loppupuolella, ennen T2:ta. Keltaisten aikana tätä viestiä ei tarvitse antaa. Varikolle menosta tulee ilmoittaa hyvissä ajoin (useita sekunteja) ennenkuin kuljettaja poikkeaa normaalista ajosta. Keltaisten aikana ilmoitus tulee antaa säännön 10.1 mukaisesti. Nämä ilmoitukset voi antaa joko suomeksi tai englanniksi. Suositus on käyttää englanninkielisiä viestejä, varikolta lähdössä esim "EXITING pits" ja varikolle mentäessä "PITTING this lap".
  8. Keltaiseen lippuun tai kolariin johtaneeseen virheeseen syyllistyneen kuljettajan tulee ilmoittaa virheestään seuraavien keltaisten aikana. Sopiva viesti on esimerkiksi: "sori, minun virheeni". Lisäksi voi antaa lyhyen kuvauksen tapahtumista.
  9. Kuljettajan, joka komennetaan keltaisten aikana jonon viimeiseksi (esim. varikkorikkeen vuoksi), tulee ilmoittaa tästä chat-viestillä. Näin muiden on helpompi tietää mihin kohti jonoa heidän on asetuttava. Sopiva viesti on esimerkiksi "EOL" (lyhenne sanoista End Of Line). Lisäksi voi pyytää toisia ohittamaan.
  10. Poikkeavasta ajosta ilmoittava chat-viesti (esim. varikolle meno tai ajolinjan ilmoitus) ei siirrä väistämisvelvollisuutta viestin lähettäjältä muille. Viestin lähettäjän on edelleen pystyttävä ajamaan muita vaarantamatta. Viestin tarkoitus on vain helpottaa toisia ymmärtämään tilanne ja väistämään oikealla tavalla, jos tähän tulee viestin lähettäjän ajon vuoksi tarvetta.
  11. Kilpailun tason negatiivinen arvostelu kilpailun aikana on kielletty. Negatiiviset kommentit kisasta häiritsevät muiden kuljettajien kisasta nauttimista ja saattavat aiheuttaa yleistä turhautumista. Arvostella saa kisan jälkeen.
  12. Kiittäminen on tarkoitettu vain oikeasti kiittämiseen, kun toinen tekee jonkun palveluksen radalla. Sen käyttö sarkastisessa mielessä vaikkapa kiittämään toisen tönäisystä on kielletty.

1.9. Lisenssit

  1. Ruutulippu.Net jakaa kuljettajille kolmea erilaista lisenssiä:
    • Suomen Cupin lisenssi
    • Kansallisen Divisioonan lisenssi
    • Yleislisenssi
  2. Yleislisenssin saavat kaikki jäsenet heti rekisteröityessään. Se oikeuttaa osallistumaan Ruutulippu.Netin harjoituskilpailuihin. Yleislisenssi yksinään ei oikeuta mihinkään sarjapaikkaan, vaan yleislisenssin haltijat voivat joutua erilaisiin karsintoihin.
  3. Kansallisen Divisioonan lisenssi myönnetään kuljettajille, jotka katsotaan riittävän osaaviksi ajamaan Kansallisessa Divisioonassa (toiseksi ylin sarjataso). Lisenssi takaa kaikki Yleislisenssin oikeudet. Lisenssi sinällään ei takaa sarjapaikkaa Kansallisessa Divisioonassa (tai sitä vastaavassa sarjassa), vaan jonkinlainen erikseen päätettävä karsinta suoritetaan, jos halukkaita on enemmän kuin sarjaan otetaan. Sarjan jo käynnistyttyä Kansallisen Lisenssin haltija voi saada vakituisen sarjapaikan vain, jos joku vakituisista kuljettajista jää pois. Kansallisen Divisioonan lisenssi takaa kuljettajalle kuitenkin ajopaikan Haastajasarjaan (tai sitä vastaavaan sarjaan), joka on Kansallisesta Divisioonasta seuraava taso alaspäin. Lisenssin haltija voidaan myös nimetä tuuraajaksi Kansallisen Divisioonan lisenssin vaatimiin kisoihin ilman erillistä kuljettajan hyväksyttämistä ylläpidolla.
  4. Suomen Cupin lisenssi myönnetään kuljettajille, jotka katsotaan riittävän osaaviksi ajamaan Suomen Cupissa (ylin sarjataso). Lisenssi takaa kaikki Kansallisen Divisioonan lisenssin oikeudet. Lisenssi sinällään ei takaa sarjapaikkaa Suomen Cupissa (tai sitä vastaavasssa sarjassa), vaan jonkinlainen erikseen päätettävä karsinta suoritetaan, jos halukkaita on enemmän kuin sarjaan otetaan. Sarjan jo käynnistyttyä Suomen Cupin lisenssin haltija voi saada vakituisen sarjapaikan vain, jos joku vakituisista kuljettajista jää pois. Suomen Cupin lisenssi takaa kuljettajalle kuitenkin ajopaikan vähintään Kansalliseen Divisioonaan (tai sitä vastaavaan sarjaan). Lisenssin haltija voidaan myös nimetä tuuraajaksi Suomen Cupin lisenssin vaatimiin kisoihin ilman erillistä kuljettajan hyväksyttämistä ylläpidolla.
  5. Törkeästi sääntöjä rikkovalta tai muuten jatkuvasti sopimattomasti käyttäytyvältä kuljettajalta voidaan ottaa pois kaikki lisenssit joko määräajaksi tai kokonaan. Tällöin hän menettää oikeutensa osallistua RN:n kilpailutoimintaan.
  6. Lisenssien jaosta päättää RN:n lisenssineuvosto, johon ylläpito kutsuu tarvittaessa sovaksi katsottuja henkilöitä.
  7. Muihin sarjoihin voidaan osallistumiselle asettaa vaatimukseksi joku edellä mainittu lisenssi.

1.10. Muuta

1.10.1. Alkoholi ja muut päihteet
  1. Sarjakisoissa linjana on, että alkoholin tai muun päihdyttävän tai huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ei kisoihin saa osallistua. Alkoholin rajana voi pitää autourheilussa yleisestikin käytössä oleva 0 promillea.
  2. Harjoituksissa linja ei alkoholin osalta ole näin tiukka, mutta harjoituksissakin täytyy pystyä ajamaan radalla järkevästi ja turvallisesti. Lisäksi olisi asiallista mainita nauttineensa alkoholia ja pyytää kanssakilpailijoita ilmoittamaan, jos tämä näkyy ajossa.
1.10.2. Huijaaminen
  1. Kaikenlainen huijaaminen, niin pelissä olevilla kuin pelin ulkopuolisilla keinoilla, on kielletty. Huijaamisella tarkoitetaan olosuhteiden muuttamista pelin normaalisti tarjoamista ja kyseisen kisan asetuksista poikkeavaksi.
  2. Jos kuljettajan todetaan huijanneen jollain keinolla, hänet erotetaan välittömästi ja pysyvästi Ruutulippu.Netin toiminnasta.
1.10.3. Äänestykset (Poll)
NASCAR Racing 2003:ssa tuli mukaan äänestysjärjestelmä, jonka avulla kuljettajat voivat tehdä erilaisia ehdotuksia kisan aikana. Lisätietoja tästä löytyy NR2003:n readme.txt-tiedostosta.
  1. äänestysten käyttö on kielletty kaikissa RN:n sarjakisoissa, sekä erikoiskilpailuissa. Ainoastaan ylläpitoon kuuluva henkilö saa käynnistää äänestyksen, jos jostain syystä pitää äänestystä tarpeellisena.
  2. Harjoituskisoissa äänestysjärjestelmää saa käyttää, kunhan käyttö pysyy kohtuullisuuksissa, eli se ei turhaan häiritse muiden kilvanajoa.


2. Kilpailutapahtuma

  1. Kilpailutapahtuma käsittää neljä osaa: harjoitukset (practice), aika-ajo (qualify), lämmittely (happy hour) ja kilpailu (race).
  2. Kilpailutapahtuman ilmoitettu alkamisaika tarkoittaa harjoituksen alkuhetkeä.
  3. Jos kilpailutapahtuma joudutaan jostain syystä keskeyttämään ennenkuin kilpailun johtaja on ajanut 50% kilpailun kierroksista tai aina kun kilpailun keskeyttämishetken tulokset eivät ole saatavilla, kilpailutapahtuma katsotaan peruutetuksi.
  4. Jos kilpailutapahtuma joudutaan jostain syystä keskeyttämään kun kilpailun johtaja on ajanut vähintään 50% kilpailun kierroksista, kilpailun tulokset jäävät voimaan jos ne ovat saatavilla. Tuloksien muotoutuminen riippuu tällöin keskeytyksen syystä. Jos keskeytystilanteessa jokainen kuljettaja joutuu radalta pois yhtäaikaa, eikä kukaan enää palaa takaisin radalle, tulokset määräytyvät serverin antaman tuloslistan mukaan. Jos joitakin kuljettajia on jäänyt serverille, tai palaa jatkamaan kilpailua katkon jälkeen, tulokset katsotaan viimeisen sellaisen kierroksen lopusta, jossa kaikki yhteysongelmien vuoksi serveriltä pudonneet olivat vielä mukana. Ylläpito ratkaisee käytetyn tavan tilannekohtaisesti.
  5. Jos kilpailun johtaja on ajanut vähintään 50% kilpailun kierroksista, ja yli 50% kisassa sillä hetkellä mukana olevista kuljettajista putoaa serveriltä yhteysongelmien vuoksi 90 sekunnin sisällä, kilpailu keskeytetään. Tulokset määräytyvät tällöin kohdan 2.4 mukaan. Jos kilpailusta on ajettu alle 50%, kilpailua normaalisti jatketaan, ellei suurin osa niistä, joiden yhteys ei katkennut, halua kilpailua keskeyttää. Jos kilpailu tällöin keskeytetään, kilpailutapahtuma katsotaan peruutetuksi.
  6. Jos alkuperäinen kilpailutapahtuma katsotaan peruutetuksi, voi ylläpito päättää kilpailun aloittamisesta välittömästi uudelleen siinä tapauksessa, että kilpailua ehdittiin ajaa vain lyhyen aikaa ja kaikki alkuperäisessä lähdössä mukana olleet kuljettajat ovat palvelimella paikalla. Tällöin käytetään alkuperäistä lähtöjärjestystä jos mahdollista. Jos alkuperäistä lähtöjärjestystä ei ole käytössä, ajetaan suoraan uusi aika-ajo ilman harjoittelua ja perään 5 minuutin lämmittely. Kisan pituudesta voidaan lyhentää ajetut kierrokset, jos tämä on käytettävissä olevalla säätövaralla mahdollista, mutta alkuperäisessä lähdössä ajaettujen kierrosten ja uuden kilpailun kierrosten summan täytyy olla vähintään kilpailun suunnitellun kierrosmäärän verran. Jos kilpailu aloitetaan uudelleen, kaikki aikaisemmat lähdöt jätetään huomioitta ja tulokset määräytyvät uuden kilpailun perusteella.
  7. Kilpailutapahtuman jälkeen epäviralliset tulokset julkaistaan Ruutulippu.Netin sivuilla niin nopeasti kuin mahdollista.
  8. Kilpailutapahtuman tulokset ovat viralliset kun kaikki rangaistukset on jaettu ja valitukset käsitelty.


3. Harjoitukset (Practice)

Kilpailu aloitetaan vapailla harjoituksilla, joka on tarkoitettu mm. viimeisten säätöjen kokeiluun ja sääoloihin tutustumiseen.
  1. Harjoituksissa tulee ajaa toisia varoen ja kolareita välttäen. Tarvittaessa myös harjoituksissa tehdyistä rikkeistä voidaan jakaa rangaistuksia sääntöjen mukaan.
  2. Auton saa pysäyttää siitä poistuakseen ainoastaan varikolle tai nurmikolle, ei kuitenkaan radan ja apronin tai radan ja varikkotien väliselle nurmikolle. Jos auto on paikallaan radalla pyörähdyksen tai kolarin jäljiltä saa autosta kuitenkin tuolloin poistua.


4. Aika-ajo (Qualify)

  1. Aika-ajossa ajetaan radasta riippuen joko yksi tai kaksi nopeaa kierrosta. Nopeimman kierroksen aika ratkaisee. Kaksi aika-ajokierrosta ajetaan kaikilla muilla radoilla paitsi moottori- ja katuradoilla, joilla ajetaan yksi kierros (Sears Point ja Watkins Glen).
  2. Kukin kuljettaja ajaa oman kierroksensa yksin radalla, kuitenkin siten, että kaikki kuljettajat ajavat samaan aikaan. Muiden autot eivät tällöin näy radalla. Eli siis normaaliin N2003:n tapaan.
  3. Kukin kuljettaja saa yrittää vain kerran. Jos auto hajoaa, päättyy yritys siihen. Näin ollen kannattaa pyörähdyksenkin jälkeen nilkuttaa maaliviivalle. Tällöin pääsee ainakin niiden eteen, jotka jäävät kokonaan ilman aikaa.
  4. Aika-ajosuoritus hylätään jos kuljettaja ajaa aika-ajojen aikana ylinopeutta varikolla. Watkins Glenissä kuljettajan suoritus hylätään jos hän oikaisee Inner Loopissa. N2003:ssa ilmeisesti myös seinien hyväksikäytöstä voi tulla hylkäys (eli vaikkapa kovalla vauhdilla mutkan ulosajossa osuminen seinään voi johtaa hylkäykseen, jos peli katsoo kuljettajan saaneen törmäyksestä etua). Lisäksi joillakin radoilla saattaa olla muita omia erikoissääntöjään.
  5. Aika-ajoissa ei tarvitse noudattaa varikolta poistumis eikä autosta poistumis -sääntöjä.
  6. Kaikkien chat-viestien, niin valmiiden makrojen kuin itse kirjoitettujen, lähetys on kielletty aika-ajojen aikana. Kielto alkaa 10 sekuntia aika-ajojen alun jälkeen ja päättyy kun teksti "Session complete" tulee näkyviin. Tämä koskee myös varikolta lähtemisen ilmoittamista, joka siis aika-ajoissa on tarpeettomana ja häiritsevänä kiellettyä.
  7. Jos kuljettaja ei jostain syystä osallistu aika-ajoon, hänen tulisi käydä kuitenkin autonsa ohjaamossa ja valita samantien retire. Tällöin serveri ei turhaan jää odottamaan kuljettajan aika-ajosuoritusta ja aika-ajo päättyy nopeammin.
  8. Harjoituskisoissa toivomme, että kuljettaja ei osallistuisi aika-ajoon, jos ei aio olla mukana kilpailun lähdössä. Sarjakisoissa aika-ajoon saa osallistua, koska aika-ajosta saatu aika takaa sijoituksen kilpailussa.


5. Lämmittely (Happy hour)

Lämmittely ajetaan aika-ajojen jälkeen ja ennen kilpailua. Lämmittely on tarkoitettu kisasäätöihin tottumiseen aika-ajon jälkeen sekä säätöjen mukauttamiseen vallitseviin sääoloihin. Kannattaa kuitenkin muistaa että sää muuttuu vielä jonkun verran ennen kilpailua.
  1. Lämmittelyssä tulee ajaa toisia varoen ja kolareita välttäen. Tarvittaessa myös lämmittelyssä tehdyistä rikkeistä voidaan jakaa rangaistuksia sääntöjen mukaan.
  2. Auton saa pysäyttää siitä poistuakseen ainoastaan varikolle tai nurmikolle, ei kuitenkaan radan ja apronin tai radan ja varikkotien väliselle nurmikolle. Jos auto on paikallaan radalla pyörähdyksen tai kolarin jäljiltä saa autosta kuitenkin tuolloin poistua.


6. Kilpailu (Race)

  1. Kilpailussa sijoituksen ratkaisee kuljettajien ajama kierrosmäärä, enemmän kierroksia ajanut sijoittuu paremmin.
  2. Yhtä monta kierrosta ajaneiden kuljettajien keskinäisen sijoituksen ratkaisee kierrosmäärän ajoon käytetty aika, nopeammin ajanut sijoittuu paremmin.
  3. Kaikki kilpailuun osallistuvat kuljettajat lasketaan lopputuloksiin riippumatta siitä, missä vaiheessa he lähtevät radalle tai kuinka suuren osan kilpailusta he ajavat. Varikolta lähtevän kannattaa kuitenkin huomata, että jos varikkopaikka on maaliviivan jälkeen, ei ensimmäistä varikolta lähtevää kierrosta lasketa, vaan vasta seuraava kierros on kuljettajan ensimmäinen kierros.
  4. Kilpailuun osallistumaton kuljettaja lasketaan mukaan lopputuloksiin jos hän on saanut ajan aika-ajossa. Tällöin hän sijoittuu kaikkien kilpailuun osallistuneiden kuljettajien taakse.
  5. Kuljettajaa, joka ei saa aikaa aika-ajossa eikä aja kierrostakaan kilpailussa, ei lasketa mukaan lopputuloksiin, vaikka hän olisikin ajanut harjoittelussa ja/tai lämmittelyssä. Kuljettaja saa kuitenkin tällöin villin kortin jos hänellä on niitä jäljellä.
  6. Auton saa kilpailun kuluessa (vihreän tai keltaisen aikana) pysäyttää siitä poistuakseen ainoastaan varikolle. Auton saa pysäyttää radalle jos tämä on tarpeellista kolarin välttämiseksi. Autosta saa poistua radallakin jos auto on pysähtynyt kolarin tai pyörähdyksen seurauksena.
  7. Auton saa kilpailun aikana jättää varikolle omaan ruutuun jos on tarve poistua hetkeksi ohjaimien äärestä. Tällöin tulee kuitenkin varmistaa että auto pysyy paikallaan. Tämän voi tehdä helpoimmin avaamalla valikon ESC-näppäintä painamalla (VARO ette paina retireä kun tulet takaisin!). Muualle autoa ei saa jättää.
  8. Kilpailu katsotaan päättyneeksi kun kaikki kuljettajat ovat poistuneet radalta. Kaikki säännöt ovat voimassa tähän asti. Maaliintulon jälkeen ajetaan suunnilleen keltaisella ajon sääntöjen mukaan, ohittaminen on kuitenkin sallittua. Kuljettajaa voidaan rangaista maalintulon jälkeen tehdyistä rikkeistä kuin nämä olisi tehty kilpailun aikana. Suositeltava toiminta maaliintulon jälkeen on ajaa vähitellen hiljennellen apronille ja varikolle ja pysähtyä omalle paikalleen. Varikolla ei saa ajaa ylinopeutta. Radalla ei saa hiljentää huomattavasti normaalivauhtia hitaampaan nopeuteen. Erityisesti kolarointi ja sudittaminen ovat kiellettyjä, mm. siksi, että ne kuluttavat paljon replaytilaa.
  9. Kilpailun kulku määritellään tarkemmin säännöissä 7. Lähtö, 8. Kilvanajo, 9. Keltaiset Liput ja 10. Varikkokäynnit


7. Lähtö

7.1. Valmistautuminen

  1. Kun kilpailu alkaa, on kullakin kuljettajalla 30 sekuntia aikaa siirtyä autoonsa. Jos kuljettaja ei tämän ajan kuluessa siirry autoonsa, joutuu hän aloittamaan kilpailun muiden jälkeen varikolta ja menettää yleensä ainakin yhden kierroksen. Aika on valitettavan lyhyt ja sitä pidennettäisiinkin jos N2003 tarjoaisi siihen mahdollisuuden.
  2. Pace-car lähtee liikkeelle ensimmäisenä ja eturivin kuljettajat lähtevät sen perään. Muut kuljettajat lähtevät liikkeelle kun edellä oleva kuljettaja lähtee liikkeelle. Vaihdetta ei pidä laittaa päälle ennen liikkeellelähtöä, eikä kaasutella turhaa: N2003 ei välitä kytkintä verkon yli, joten jos kuljettajalla on vaihde päällä ja hän painaa kaasua, nousee toisten kuljettajien päässä tyhjää pyörivistä takarenkaista savupilvi. Myös liikkeelle lähdettäessä on takapyörien sutimista vältettävä, sillä savu vaikeuttaa takana olevien lähtöä ja sotkee heidän tuulilasinsa.
  3. Mahdollisimman pian radalle siirtymisen jälkeen pyritään tiivistämään muodostelma siten, että etäisyys omassa jonossa edellä ajavaan on noin autonmitta tai vähän yli (N2003:ssa yleensä noin 0.1-0.2 sekuntia reaaliaikaisella eronäytöllä, F2+space. Etäsyys ohjaamosta katsottuna on sopiva yleensä silloin, kun edellä ajavan auton alta näkyy jonkun verran rataa, hitaammilla radoilla ehkä vähän lähempänä).
  4. Jos välistä puuttuu auto esim. kuljettajan myöhästymisen vuoksi saa tämän takana ajava kuljettaja siirtyä tyhjään paikkaan. Hänen takanaan ajavat kuljettajat saavat siirtyä vastaavalla tavalla eteenpäin. Jos paalupaikan ajanut kuljettaja puuttuu, siirtyy sisäjonon ensimmäinen mukana oleva auto paalupaikalle. Jos edellä ajava auto katoaa yhtäkkiä näkyvistä, tätä siirtymää ei kuitenkaan pidä tehdä ennenkuin ilmoitus kyseisen kuljettajan yhteyden katkeamisesta tulee. Ennen tuota ilmoitusta kadonnut auto saattaa ilmestyä näkyviin milloin tahansa.

7.2. Lähtö

  1. Nopeus pyritään pitämään niin tarkasti pace-carin nopeutena kuin mahdollista. 2 mph:n ero on jo turhan paljon. Erityisesti tulee varoa liiallista nopeuden pudotusta: 5 mph:n hiljentäminen aiheuttaa helposti pumppauksen kertaantuessa kolareita 5-10 autoa taaempana.
  2. Kun pace-car siirtyy varikolle, tulee paalulta lähtevän kuljettajan pitää edelleen pacekierroksen nopeus. Toisen rivin ensimmäinen auto ei saa ohittaa paalulta lähtevää ennen vihreän lipun heilumista. Pacekierroksen nopeus pidetään siihen asti, kun vihreä lippu heiluu.
  3. Lähdössä EI SAA jättää välejä tai yrittää ajaa hiukan nopeampaa siinä toivossa, että saisi tämän ansiosta kiihdytettyä vapaaammin ja ohitettua edessä ajavia autoja! Edellä ajavaa autoa nopeammin liikkuva auto aiheuttaa helposti hiljentämään joutuessaan pumppausta ja tätä kautta isojakin joukkokolareita lähtösuoralla.
  4. Lähtö tapahtuu kun vihreä lippu heiluu maaliviivan yläpuolella. Samalla spotter ilmoittaa tästä huutamalla "Green green green!". Tällöin kärjessä olevien autojen tulee aloittaa kiihdytys. Taaempana olevien tulee tarkkailla edellään ajavaa ja ajoittaa kiihdytyksensä tämän kanssa sopivaksi.
  5. Lähdössä tulee pysyä edellä ajavan auton takana maaliviivalle asti. Ennen maaliviivaa ei saa siirtyä edellä ajavaa autoa enemmän sisäkaarteen puolelle, eikä ulkopuolellekaan saa mennä rinnalle. Rinnalle meno kummalle puolelle tahansa voidaan rangaista sääntöjen mukaan vaarallisena ajona.
  6. Toisesta jonosta lähtevien autojen ohituksesta ei tarvitse huolehtia. Niitä saa ohittaa vapaasti sekä lämmittelykierroksella että vihreän heiluessa. Oleellista on pysyä omassa jonossa oikealla paikalla.
  7. Kuljettajaa, jonka auto esim. vaurioiden vuoksi ei toimi lähdössä niinkuin pitäisi, kehotetaan ilmoittamaan tästä chatviestillä, siirtymään lähdössä hieman omaa jonoaan alemmaksi ja päästämään takaa lähteviä yläpuolelta ohitseen. Tällaisen auton saa ohittaa yläpuolelta jo ennen maaliviiva. Näin lähtötapahtuma sujuu helpommin ilman kolareita ja ongelmia. Sisälinjaa ajava voi siirtyä vaikkapa apronille ja ajaa siellä ensimmäiset kaarteet.


8. Kilvanajo

8.1. Normaalitilanteet

  1. Kilpailussa saa käyttää kilvanajoon ainoastaan varsinaista rataa. Apron (Alareunassa viivan tai katkoviivan vasemman puoleinen alue ja yleensä vähemmän kallistettu paitsi suorilla) on varattu vain hitaamille autoille, eikä apronia saa käyttää kilpailuvauhdissa kuin kolarien välttämiseen. Tämän säännön noudattamisessa täytyy olla tarkkana, sillä apronilta EI PYSTY ajamaan mutkiin kilpailuvauhtia. Auton lasketaan olevan apronilla kun apronin puoleiset renkaat ovat ylittäneet apronin erottavan viivan tai katkoviivan. Erityisen tarkkaa tämä on suorilla, joilla pienikin viivan ylitys ohitustilanteessa voi johtaa rangaistukseen. Mutkissa viivan saa yleensä ylittää ilman rangaistusta, mutta tällöin on huolehdittava että auton hallintaa ei menetetä. Mutkissakaan apronia ei saa käyttää lisätilana toisen auton ohitukseen. Kannattaa huomata, että tämä sääntö poikkeaa oikean NASCARin käytännöstä, jossa apronin käyttö on kiellettyä vain joillakin radoilla.
  2. Perusideana kisailussa on, että edellä ajava valitsee haluamansa ajolinjan ja nopeuden, kun sitä ei erikseen näissä säännöissä kielletä. Kuljettajan tulee kuitenkin kyetä ajamaan suunnilleen yleisen tason mukaisella nopeudella ja tavalla tai hän menettää oikeuden ajaa omia ajolinjoja.
  3. Suoralla ajettaessa takaa tulevan ajolinjoja ei saa ajolinjan muutoksilla peitellä siten, että takaa tuleva sen vuoksi estyisi hyödyntämään suurempaa nopeuttaan, ellei ajolinjan muutos liity ajolinjaa muuttavan kuljettajan kilvanajoon edellään ajavan kanssa. Tällöinkin linjanmuutos tulee tehdä riittävän ajoissa, jotta takana ajava ehtii siihen reagoida. Mutkissa edellä ajavalla on oikeus ajaa haluamaansa ajolinjaa. Mutkasta lähdettäessä edellä ajava ei saa yllättäen muuttaa ajolinjaansa sisältä ulos tai ulkoa sisälle vaan hänen tulee ajaa ennakoitavaa ajolinjaa. Poikkeuksena tähänkin ovat tilanteet, joissa edellä ajavan edessä on kolmas auto jonka liikkeisiin joudutaan reagoimaan.
  4. Jos kuljettaja saa autonsa edellä menevän rinnalle suoralla, tulee molempien autojen kuljettajien huolehtia mutkassa, että he ajavat omaa puoltaan ajolinjasta ja jättävät riittävästi tilaa toiselle. Rinnalla olemiseksi lasketaan kaikki tilanteet joissa autojen jotkut osat ovat radan leveyssuunnassa samalla linjalla. Kaarteissa sisäpuolella ajavan kuljettajan tulee pysyä mahdollisimman lähellä radan sisäreunaa. Kaartuvilla suorilla (esim. monien 1.5 mailisten ratojen etusuora) sisäpuolella ajavan tulee leikata tarkasti kaarteen sisäreunat jotta ulkopuolella ajavalle jää tarpeeksi tilaa ajaa ulkolinjaa nostamatta kaasua (jos tämä kyseisellä radalla on yleensäkään mahdollista). Siirryttäessä suoralta kaarteeseen tai kaarteesta suoralle sisäpuolella ajavan tulee kääntyä normaalilinjaa sisemmällä linjalla, ulkopuolella ajavan normaalia linjaa ulommalla linjalla.
  5. Edelläajavan oikeus ajaa mutkassa omaa ajolinjaansa alkaa siitä pisteestä jossa mutkaan kääntäminen aloitetaan. Rinnalle täytyy ehtiä riittävän paljon ennen tätä jotta edellä ajava ehtii tajuta rinnalle tulon. Jos rinnalle ei ehdi ajoissa tulee jättäytyä edellä ajavan taakse. Käytännössä hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää ehtimistä rinnalle ennen jarrutusta: Jos oma auto ei ole edellä ajavan rinnalla kun jarrutuspaikka lähestyy, on syytä jättäytyä taakse.
  6. Jos edellä ajava jättää mutkassa riittävästi tilaa jommalle kummalle puolelle, voi takaa tuleva mennä mutkan aikana rinnalle. Tällöin on kuitenkin oltava erittäin tarkkana jottei mene rinnalle liian myöhään, eli silloin kun edellä ajava on jo sulkemassa aukkoa. Lisäksi täytyy huolehtia erityisen tarkasti että pysyy omalla puolellaan rataa.
  7. Jos kuljettajat päätyvät rinnakkain kohtien 8.1.5. tai 8.1.6. mukaisissa tilanteissa, tulee molempien kuljettajien tällöin noudattaa kohdan 8.1.4. ohjeita tilan annosta.
  8. Jos rinnakkain ajettaessa kuljettaja poikkeaa tämän sääntökohdan kuvailemalta ajolinjalta, on toisen kuljettajan velvollisuus väistää, jos poikkeama on havaittavissa ajoissa. Tahallaan siis ei saa osua edes virheen tehneen kuljettajan autoon.
  9. Apronille mistä tahansa syystä joutuvan kuljettajan on välittömästi lopetettava kilpaa ajaminen. Turvallinen radalle palaaminen on kuljettajan itsensä vastuulla.

8.2. Kierroksella ohitustilanteet

8.2.1. Yleisesti
  1. Jos päästää kierroksella ohittavaa ohi, nopeutta ei tule hiljentää ajolinjalla, jos kierroksella ohittava on takana. Erityisesti mutkista täytyy tulla ulos normaalilla nopeudella, jos ajaa ajolinjaa pitkin, sillä mutkasta ulos tultaessa ajolinjalla hidastelua on hyvin vaikea ennakoida.
  2. Kierroksella ohittajan lähestyessä ajolinjaa ei tule vaihtaa väistääkseen. Viime hetken ajolinjanvaihtoon on hyvin vaikea reagoida ja seurauksena on usein kolari. Kierroksella ohittaja hoitaa omalla ajolinjan valinnallaan ohituksen.
8.2.2. Ovaalit
  1. Kierroksella jäämässä olevan tai jo kierroksen tai useamman jääneen kuljettajan ei tarvitse erityisesti antaa tilaa kierroksella ohittaville. Kilpailussa noudatetaan normaalisti säännön 8.1. kohtia.
  2. Kaikki ajavat radalla tasavertaisessa asemassa sijoitukseen katsomatta. Sääntö 8.1.2 on kuitenkin tällöinkin voimassa, mutta tuon säännön puitteissa nopeuseron täytyy olla useita sekunteja kierroksessa ennenkuin väistämisvelvollisuus siirtyy edelläajavalle.
  3. Kierroksen tai useamman jäävän kuljettajan kannattaa miettiä, milloin on järkevää pitää kiinni oikeudestaan ajaa kilpaa kärkiautojen kanssa. Huomaa, että tämä sääntökohta (8.2.2.3) on vain ohjeellinen, eikä velvoita kierroksella ohitettavaa mihinkään.
Ovaaleilla kierroksia jääneet saavat siis ajaa kilpaa siinä missä johtokierroksella olevatkin. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko aina järkevää yrittää pitää kierroksella ohittavia takanaan. Esimerkiksi kierroksia antaa takaisin paljon mieluummin sellaiselle kuljettajalle, joka ei tee ohitusta liian vaikeaksi.
8.2.3. Moottoriradat ja katuradat
  1. Moottoriradoilla (Watkins Glen ja Sears Point) ja katuradoilla ensimmäistä kertaa kierroksella jäävällä on samat oikeudet kuin ovaaliradoilla, jos kilpailussa käytetään keltaisia lippuja.
  2. Toista kertaa kierroksella jäävän, sekä ensimmäistä kertaa kierroksella jäävän, kun keltaisia ei kilpailussa käytetä, tulee kierroksella ohitustilanteissa päästää kierroksella ohittaja ohitseen ensitilassa. Tämän on kuitenkin tapahduttava turvallisesti, joten ohitusta voi viivyttää muutaman kaarteen verran jotta sopiva paikka löytyisi.

8.3. Vaaratilanteet

  1. Kun radalla tapahtuu kolari tai pyörähdys, tulee kuljettajien noudattaa erityistä varovaisuutta.
  2. Savuun ei saa ajaa kaasu pohjassa, vaan tulee hidastaa vauhtia hyvissä ajoin ja varautua nopeisiin väistöliikkeisiin.
  3. Jostain syystä (pyörähdys, kolari, hidastuminen kaiteesta yms.) normaalia kilpailuvauhtia hitaammin ajavan kuljettajan tulee pysyä radan siinä reunassa kumpaa lähempänä on, kunnes takaa ei tule nopeampia autoja. Kuljettajan tulee siirtyä apronille niin pian kuin voi sen turvallisesti tehdä. Apronilta kuljettaja voi palata kilparadalle kun on päässyt lähelle normaalia kisanopeutta ja ajaa suoralla. Tällöin siirtyminen radalle on tehtävä hyvissä ajoin ennen seuraavaa mutkaa. Mutkien aikana apronilta saa siirtyä radalle vain jos takaa ei tule autoa joka joutuisi väistämään radalle tulijaa. Jos kuljettaja palaa radalle mutkassa tilanteessa, jossa auto olisi ollut pidettävissä apronilla, ja takaa tulee auto, joka joutuu tähän reagoimaan väistämällä tai hiljentämällä, voidaan radalle palanneen kuljettajan katsoa syyllistyneen vaaralliseen ajoon, ja häntä voidaan rangaista tästä rangaistussääntöjen mukaisesti. Tällainen teko katsotaan myös yleensä erittäin vakavaksi ja siitä on usein seurauksena korotettu rangaistus.
  4. Spinnin tai hallinnan menetyksen korjaaminen jarruttamalla on usein tehokas keino palauttaa auton hallinta. Se on kuitenkin myös erittäin vaarallinen: perässä ajavalla autolla ei ole mitään mahdollisuutta reagoida riittävän nopeasti yhtäkkiä jarruttavaan autoon, ja tällaisissa tapauksissa kolarin syyllinen on jarruttava kuljettaja. Jarruttaminen voi koventaa kuljettajan tilanteesta saamaa rangaistusta, sillä se heikentää perässä ajavan väistömahdollisuuksia. Hallinnan voi palauttaa myös jarruttamatta jos reagoi tarpeeksi nopeasti ja lisäksi jarruttamatta pystyy autoa usein ohjaamaan sen verran, että sen saa radan sivuun osumatta muihin. Hallinnan menetyksestä, josta ei aiheudu kolaria muiden autojen kanssa, ei yleensä rangaista.
  5. Apronia saa käyttää vaaratilanteen väistämiseen.


9. Keltaiset Liput

9.1. Keltaisen alku

  1. NASCAR Racingissa keltainen tulee, jos radalla on spinnaava tai muuten erittäin hidas auto samalla, kun sitä lähestyy toinen auto suunnilleen kilpailunopeudella. Keltaista ei tule, jos tuo hidas auto on apronilla. Spinnaavan tai jostain syystä hitaan kuljettajan tuleekin ohjata auto apronille mahdollisimman nopeasti, kunhan vain voi tehdä sen aiheuttamatta lisävahinkoja, jotta tarpeettomilta keltaisilta vältyttäisin. Keltaisten alusta spotter ilmoittaa sanomalla "Yellow flag is out" ja samalla alkavat radan reunalla olevat valot vilkkua keltaisena. Samalla myös varikko "sulkeutuu" (closed pits) (kts. 10. Varikkokäynnit ja 11. Rangaistukset).
  2. NASCAR-sääntöjen mukaan keltainen astuu voimaan vasta kun autot ylittävät maaliviivan seuraavan kerran. Ruutulippu.Net käyttää kuitenkin keltaisen alussa ns. Herrasmiessääntöä:
    • Sijoitukset jäädytetään välittömästi kun keltainen heiluu.
    • Vauhtia aletaan hidastamaan välittömästi, kuitenkin tiukassa lähituntumassa ajavien on syytä odottaa kunnes perässä ajava auto hiljentää ensin. Hidastamiseen riittää yleensä jalan nostaminen kaasulta, usein vain osittainen nostaminen.
    • Johtokierroksella olevat autot hiljentävät vauhtia ja ohjaavat ulkoreunaan pitäen saman järjestyksen. Kilpailun johtaja määrää nopeuden ja muut ajavat vähitellen jonoa kasaan ja pitävät turvalliset välit.
    • Kierroksen tai useamman jääneet autot saavat ohittaa johtokierroksella olevia. Keskinäiset sijoitukset pidetään kuitenkin samoina. Ohitusten tulee tapahtua alapuolelta.
    • Herrasmiessääntö ei ole voimassa kilpailun viimeisten 10 kierroksen aikana (F1-näytöstä näkee kun viimeiset 10 kierrosta ovat alkaneet. Lisäksi spotter sanoo 10 viimeisen kierroksen alkaneen: "10 laps to go").
    • Jos ohitus on kesken keltaisten alkaessa ja herrasmiessäännön astuessa voimaan, tulee ohitus keskeyttää ja palauttaa ennen ohitusta voimassa ollut tilanne. Ohitus katsotaan suoritetuksi kun ohittaja on kokonaan ohitettavan ohi eli autot eivät enää ole rinnakkain. Koska tämän arviointi on hyvin vaikeaa voi käyttää hyväksi spotterin komentoja: jos spotter sanoo "clear" ennen kuin sanoo keltaisten alusta, oli ohitus suoritettu loppuun. Jos "clear" tulee vasta keltaisten alusta kertovan viestin jälkeen, oli ohitus vielä kesken ja tilanne tulee palauttaa ohitusta edeltävään tilanteeseen.
    • Kolarissa mukana olleet autot menettävät oikeuden sijansa pitämiseen. Tämä oikeus kuitenkin palaa heille kun he saavat autonsa takaisin suunnilleen muiden autojen nopeutta vastaavaksi.
    • Herrasmiessääntö on voimassa kunkin auton osalta seuraavaan maaliviivan ylitykseen saakka. Ensimmäisen keltaisten alun jälkeisen maaliviivan ylityksen jälkeen noudatetaan normaaleja keltaisten sääntöjä.
  3. NASCAR Racing määrää keltaisten ajojärjestyksen sen mukaan, missä järjestyksessä maaliviiva ylitetään, joten ennen sitä tehdyt ohitukset astuvat voimaan. Joten jos joku kuitenkin ohittaa Herrasmiessäännön vastaisesti ennen viivaa, ei hänen tule päästää ohittamiaan takaisin ohi keltaisen aikana, sillä tästä on seurauksena vain musta lippu niille, jotka näin päästetään ohi.
  4. Maaliviivan ylityksen jälkeen tarkkaillaan etäisyyttä pacecariin ja edellä ajaviin (F2+space-näytön reaaliaikaiset erot ovat tässä vaiheessa käyttökelpoisia) ja pyritään samalla ajamaan letka kasaan ennenkuin tullaan ensimmäisen kerran varikon sisäänkäynnin kohdalle. Samalla noudatetaan spotterin antamaa käskyä siitä, kenen perässä tulee pysyä.
  5. Maaliviivan ylityksen yhteydessä spotter kertoo auton numeron, jonka perässä tulee pysyä. Kuljettajien tulee painaa tämä numero mieleen ja hakeutua pacejonossa kyseisen auton taakse.

9.2. Keltaisen aikana

  1. Pyri pitämään etäisyys edellä ajavaan korkeintaan muutaman autonmitan suuruisena ja nopeus 5 mailin sisällä pace-carin nopeudesta (aina vakio samalla radalla, esim Talladegassa ja Daytonassa 70mph, Michiganissa 65mph).
  2. Älä tee nopeita nopeudenmuutoksia, vaan löysää tai kiristä kaasua vain hyvin vähän ja odota rauhassa että ero edellä menevään autoon alkaa muuttua. Jopa alle 5 mph:n nopeuden hidastus voi aiheuttaa pumppausliikkeen kertaantuessa peräänajoja 5-10 autoa taaempana!
  3. Varikko aukeaa kun pace-car tulee ensimmäisen kerran varikon sisäänkäynnin kohdalle. Tällöin varikolle saavat mennä ne, jotka ovat samalla kierroksella kisaa johtavan kuljettajan kanssa. Joissakin tapauksissa varikko aukeaa vasta pace-carin toisen varikko-ohituksen aikana. Varikon aukeamishetken voi kuitenkin todeta spotterin viestistä sekä varikon portilla näytettävästä lipusta. Lippu on vihreä kun varikko on avoinna ja punainen kun se on suljettu. Kierroksen tai useamman jääneille spotter sanoo varikon auetessa: "Pitroad is now open. We're not on the lead lap, we can't pit this time by" ja tarkoittaa sillä, että varikolle ei vielä saa mennä. HUOM! Toisinaan spotteri jättää sanomatta, että varikko on vielä suljettu kierroksella jääneiltä. Tästä huolimatta tällöin voi saada rangaistuksen suljetulle varikolle menosta.
  4. Kun varikko on auki toista kierrosta, saa kuka tahansa mennä varikolle.
  5. Suljetulle varikolle menevät kuljettajat saavat rangaistukseksi komennuksen autoletkan hännille ("End of Line"-rangaistus).
  6. Keltaisten aikana varikolta poistuttaessa spotter sanoo varikon portilla sen auton numeron, jonka perässä kuljettajan tulee pysyä. Kuljettajien tulee painaa tämä numero mieleen ja hakeutua pacejonossa kyseisen auton taakse. Jos kuljettaja saa "End of Line"-rangaistuksen, spotteri todennäköisesti vaihtaa sanomaansa numeroa useaan kertaan, joten näistä kannattaa muistaa viimeisin sanottu.

9.3. Keltaisen päättyminen

  1. Kierrosta ennen keltaisen päättymistä pace-car sammuttaa vilkkuvalonsa. Lisäksi spotter sanoo, että vihreä alkaa kierroksen päästä "We're going green next time by". Samalla myös radan aidassa olevat valot lopettavat keltaisen valon vilkutuksen ja jäävät sammuksiin. Moottoriradoilla ilmoitus tulee myöhemmin viimeisen keltaisen kierroksen aikana, aina kuitenkin suunnilleen samassa kohdassa.
  2. Jos käytössä on double file restart (kahden jonon uusintalähtö), ryhmittyvät kaikki johtokierroksella olevat ulompaan jonoon ja kaikki vähintään kierroksen jälkeenjääneet sisempään jonoon. NASCAR Racing 2003 Seasonissa johtokierroksella olevan tulkinta on korjattu vastaamaan oikeaa NASCAR-sääntöä: jos lähes kierroksella jäänyt on pace-jonossa kisaa johtavan auton edellä, lasketaan hänen olevan johtokierroksella ja hän starttaa ulkojonosta kisaa johtavan auton edestä. Kilpailun 10 viimeisen kierroksen aikana tapahtuva uusintalähtö on kuitenkin aina yhden jonon lähtö (kts. 9.4).
  3. Kuitenkin rangaistuksia saaneet kuljettajat jäävät pidemmän jonon hännille. Näitä rangaistuksia ovat ainakin: Spotter opastaa kuinka näissä tilanteissa tulee toimia eli kertoo kenen takana tulee pysyä. Tällaisesta rangaistuksesta tulee ilmoittaa chatissa, jotta muut osaavat varautua ja asettua oikeaan paikkaan.
  4. Pyritään tiivistämään muodostelmaa mahdollisimman pian viimeisen kierroksen alkaessa siten, että autot ovat noin yhden autonmitan päässä edellä ajavasta (katso lähtösääntö 7.1.2.).
  5. Tästä eteenpäin uusintalähtö suoritetaan kuten kilpailun lähtö (sääntö 7.2.) kuitenkin sillä erotuksella, että viittaukset paalulta lähtevään kuljettajaan tulkitaan viittauksiksi oikeanpuoleisen jonon ensimmäiseen autoon (ei välttämättä kilpailun johtaja).

9.4. Keltaisen päättyminen kun maaliin on 10 kierrosta tai vähemmän

  1. Tämä sääntö 9.4 on käytössä vain, jos sarjan tai kisan säännöt erikseen niin sanovat. Normaalisti tätä käytetään vain korkeampia lisenssejä vaativissa kisoissa.
  2. Jos maaliin on vihreän lipun heiluessa 10 kierrosta tai vähemmän, käytetään yhden jonon lähtöä (single file). Tällöin ryhmitytään siten, että johtokierroksella olevat autot ovat jonossa ensin ja näiden perässä kierroksen tai useamman jääneet. Ryhmittyminen tehdään säännön 9.4. mukaisesti.
  3. Kierroksen tai useamman jääneiden tulee siirtyä autojonon perälle ennen vihreän alkua. Tämä siirtyminen tapahtuu varikon läpi ajamalla. Varikon läpi tulee ajaa kun seuraavat ehdot täyttyvät:
    • Varikko on auki kierroksen tai useamman jääneille (kierros johtokierroksella olevien jälkeen). Tässä täytyy olla tarkkana, sillä N2003 avaa varikon toisinaan kierrosta liian aikaisin kierroksella jääneille, eli samaan aikaan kuin johtokierroksen autoille. Tällaisessa tilanteessa varikon läpiajo tulee suorittaa vasta toisella varikon aukiolokierroksella.
    • Kilpailusta on jäljellä 12 kierrosta tai vähemmän (F1-näyttö).
    • Kyseisellä hetkellä ajettavan kierroksen jälkeen ajetaan vielä vähintään yksi kierros keltaisilla, eli vielä ei ole ilmoitettu uusintalähdöstä.
    • Kierros ei ole kilpailun viimeinen kierros.
    • Kierros on ensimmäinen nämä ehdot täyttävä kierros kyseisten keltaisten aikana. Kuitenkin, jos kuljettaja jättää ajamatta varikon läpi ensimmäisellä mahdollisella kierroksella, hänen tulee ajaa varikon läpi heti virheensä huomattuaan, kunhan ei ole vielä keltaisten viimenen kierros. Tällöin hän välttyy rangaistukselta.
    Jos kuka tahansa kuljettaja huomaa näiden ehtojen täyttyneen, tulee hänen ilmoittaa tästä chatissa jos kukaan muu ei ole vielä näin tehnyt.
  4. Varikolla tulee noudattaa normaaleja varikkoajon sääntöjä, poikkeuksena ohitus on kielletty. Varikon ulosajoportilla näytettävää kylttiä on noudatettava, eli portille täytyy pysähtyä ennen varikon päättävää viivaa jos kyltti on punainen. Tätä kannattaa ja tulee ennakoida siten, että varikon läpi ajetaan hitaampaa nopeutta kuin varikon nopeusrajoitus sallisi.
  5. Varikolla varikkopysähdyksen ja huoltotoimenpiteiden teko on sallittua. Varikkopysähdyksen tekevän auton saa ohittaa.
  6. Jos tämän ryhmittymisen jälkeen kierroksen tai useamman jääneiden takana on vielä johtokierroksella oleva auto, ei tämän takia tarvitse enää ajaa uudelleen varikon läpi.

9.5. Muita keltaiseen liittyviä sääntöjä

  1. Stop&go-rangaistusta ei voi kärsiä keltaisen lipun aikana tai uusintalähdössä. Varikolle voi tulla aikaisintaan kierros uusintalähdön jälkeen. Poikkeuksena on auton savutuksesta ("smoking") ja "romun" pudottamisesta ("dropping debris") saadut mustat liput, jotka voi kuitata käymällä korjauttamassa autonsa keltaisten aikanakin.
  2. Jos useampi kuin yksi kuljettaja on saanut rangaistuksen jonka seurauksena tulee komennus pisimmän jonon hännille, asettuvat nämä kuljettajat ilmeisesti rangaistuksen saannin mukaiseen järjestykseen. Spotter kertoo kenen takana kunkin tulee pysyä.


10. Varikkokäynnit

10.1. Varikolle ajo

  1. Varikolle ajavan kuljettajan tulee hyvissä ajoin ilmoittaa aikeestaan siirtyä varikolle chat-viestillä (oletuksena varikolle meno löytyy pikanäppäimestä 1). Hänen tulee myös ajoissa varmistaa, että pääsee ajamaan varikolle häiritsemättä muita autoja eli tulee siirtyä hyvissä ajoin radan siihen reunaan, jossa varikon sisäänkäynti on. Keltaisten aikana ilmoitus on annettava ennenkuin kuljettaja ylittää varikon sisääntuloviivan eli nopeusrajoituksen alkamiskohdan. Ilmoitus on aina annettava, koska se on usein ainoa tapa muiden nähdä että kyseinen kuljettaja käy varikolla (todellisuudessa tiimi voisi tarkkailla tilannetta ja kertoa tästä, mutta tätä mahdollisuutta ei ole NASCAR Racingissa).
  2. Varikolle menon ilmoittaminen chat-viestillä ei anna kuljettajalle oikeutta ajaa varikolle siten että muut joutuvat häntä väistämään. Varikolle menevän kuljettajan velvollisuus on huolehtia että hän voi ajaa varikolle turvallisesti. Jos turvallinen siirtyminen varikolle on mahdotonta, tulee kuljettajan ajaa yksi kierros lisää rataa pitkin ja yrittää varikolle ajoa seuraavalla kierroksella uudestaan. Tällöin ilmoitus varikolle menosta on annettava uudestaan.
  3. Vihreän aikana varikolle tulee aina siirtyä takasuoralta, eli viimeinen mutka tulee ajaa kilparadan ulkopuolella. Poikkeuksena tähän tietenkin radat joilla tämä on mahdotonta, kuten Pocono, tai joiden lisäsäännöissä erikseen sanotaan poikkeavasta varikolle ajosta. Keltaisten aikana varikolle tulee yleensä siirtyä vasta viimeisestä mutkasta, tosin joillakin radoilla täytyy ajaa koko varikkotie läpi (ainakin Homesteadissa). Tarkemmat ohjeet kullekin radalle löytyvät 13. Ratakohtaisista säännöistä.
  4. Ruohon yli varikolle ajamisesta tai muuten vaarallisesta sisäänajosta (esim liian myöhään radalta varikolle siirtymisestä) saattaa seurata rangaistuksena hetken ylimääräinen pidättely varikolla (unsafe pit entry). Lisäksi siitä voidaan rangaista sarjan sääntöjen mukaisesti, jos varikolle ajo oli turvallisuutta vaarantava.
  5. Varikolla on nopeusrajoitus, radasta riippuen 35-55mph. Nopeusrajoitus alkaa varikon sisäänkäynnin suulla olevasta viivasta ja päättyy varikon päässä olevaan viivaan.
  6. Nopeusrajoituksen ylityksestä varikolle ajaessa seuraa rangaistuksena 15 sekunnin ylimääräinen odottelu varikkopilttuussa huoltotöiden jälkeen. Kannattaa kuitenkin huomata, että nopeus mitataan varikolla keskinopeutena tiettyjen pisteiden välillä, joten hetkellinen nopeuden ylitys ei yleensä haittaa, erityisesti jos kompensoi sen ajamalla vastaavasti hetken alle rajoituksen.
  7. Varikolla saa ajaa yleensä itse valitsemaansa linjaa. Paikallaan olevat autot suositellaan ohitettavan mahdollisimman kaukaa. Varikolla saa ohittaa toisia autoja.

10.2. Varikkopysähdys

  1. Omaan ruutun pysähtyessään kuljettajan tulisi välttää ylimääräistä ajamista muiden varikkopaikkojen yli, eli kääntyminen varikkopaikalle tulisi suorittaa mahdollisimman myöhään.
  2. Jarrutus tulee suorittaa riittävän ajoissa, ettei auto liukuisi yli seuraavan varikkopaikan alueelle ja näin mahdollisesti häiritsisi toisen kuljettajan varikkopaikalle ajoa.

10.3. Varikolta lähtö

  1. Varikkopaikaltaan liikkeelle lähtevän kuljettajan on mahdollisuuksien rajoissa suoritettava liikkeellelähtö turvallisesti. Tämä edellyttää siis peilin tarkkailua, jotta ei lähtisi suoraan toisen läheistä linjaa ajavan auton eteen. Liikkeelle lähdettäessä paikallaan olevaa varikkopysähdystä tekevää autoa ei saa ohittaa varikkopaikkojen puoleisen seinän ja auton välistä.
  2. Ulommalle kaistalle kannattaa siirtyä heti kun voi sen turvallisesti tehdä, erityisesti jos edessä varikolla on muita autoja huollossa. Näin paikoiltaan lähteville autoille on enemmän tilaa.
  3. Varikon portilla näytetään joko vihreää tai punaista kylttiä. Jos kyltti on punainen, ei varikolta saa ajaa ulos vaan tulee pysähtyä varikon portille ennen varikon päättävää viivaa. Kyltti on punainen kun pace-carin vetämä letka ohittaa varikon uloskäyntiä.
  4. Jos kuljettaja ylittää nopeusrajoituksen varikolta poistuessaan, hän saa mustan lipun ja joutuu tulemaan varikolle uudestaan stop&go-rangaistusta varten. Nopeusrajoitus päättyy varikon ulostuloportilla olevaan viivaan.
  5. Varikolta radalle lähtevän kuljettajan tulee ilmoittaa aikeestaan sopivaan aikaan chatviestillä. Sopiva aika on suunnilleen 5 sekuntia ennenkuin kuljettaja saavuttaa kohdan, jossa apronilta saa siirtyä radalle. Yleensä tämä siis tarkoittaa viestin antamista suunnilleen T1:n loppupuolella, ennen T2:ta. Keltaisten aikana tätä viestiä ei tarvitse antaa.
  6. Varikolta poistuessaan kuljettajan tulee pysyä hitaille autoille varatulla alueella radan pohjalla (varikkotiellä ja/tai apronilla), kunnes spotter antaa luvan liittyä radalle ("You can merge now") tai kun kuljettaja on saavuttanut radan lisäsäännöissä määritellyn kohdan. Monilla radoilla tämä edellyttää ensimmäisen mutkan ajamista varsinaisen radan sivussa. Useilla radoilla tämä raja on merkitty keltaisella viivalla. Jos kuljettaja kuitenkin nousee radalle aikaisemmin, hän saa stop&go (tai varikon läpiajo)-rangaistuksen (vihreän lipun aikana) tai joutuu uusintalähdössä autoletkan viimeiseksi (keltaisen lipun aikana).
  7. Lisäksi voidaan ratakohtaisesti erikseen asettaa lisäsääntöjä varikolta lähtemiseen. Esimerkiksi radoilla, joilla spotter antaa luvan siirtyä kilparadalle jo pääsuoralla voidaan määrätä, että apronilla tulee ajaa takasuoralle asti. Nämä tiedot löytyvät ratakohtaisista säännöistä (13. Ratakohtaiset säännöt).
  8. Varikolta radalle tulleen kuljettajan tulee pysyä kilparadan alareunassa (ei tarvitse kuitenkaan ajaa apronilla) ensimmäisen radalla ajamansa mutkan ajan, jos takaa tulee lähellä auto tai autoja.

10.4. Muita varikkoon liittyviä sääntöjä

  1. Kun keltainen lippu heiluu, on varikko suljettu siihen asti, kunnes kilpailun johtaja ohittaa varikon sisäänkäynnin ensimmäisen kerran. Merkkinä tästä varikon sisäänkäynnin kohdalla näytetään punaista lippua. Jos kuljettaja menee tällöin varikolle, joutuu hän jäämään uusintalähdössä koko letkan viimeiseksi. Lisäksi kierroksen tai useamman jääneiden tulee ajaa vielä yksi kierros enemmän ennen kuin varikko on avoin heille.
  2. Muina aikoina varikolle voi mennä ilman rangaistusta ja varikon portilla joko näytetään vihreää lippua tai ei lippua ollenkaan.
  3. Keltaisten aikana varikon läpi ajamista, joko kokonaan tai maaliviivalle saakka, ei saa käyttää hyväksi. Kilpailun johtoon nouseminen varikolla ajaessa on kuitenkin sallittua, kunhan kuljettaja ei varikolta ulos tullessaan päädy yhdenkään ennen varikolle menoa edellään olleen ja rataa pitkin jatkaneen auton edelle, eikä varikolle ajo suoraan paranna kuljettajan loppusijoitusta kilpailussa.
Tämän säännön viimeinen pykälä on ollut monille hieman epäselvä. Sen pääasiallisena tarkoituksena on kieltää tilanne, jossa keltaisilla maaliin tultaessa kilpailussa lähellä kärkeä (esim. toisena) oleva kuljettaja ajaisi viimeisellä kierroksella varikolle ja ehtisi lyhyemmällä varikkotiellä rataa pitkin ajavan ohitse ennen viivaa. Se pyrkii kieltämään myös muun varikkotien hyväksikäytön. Sen sijaan sallittua on kilpailun aikana siirtyä hetkeksi johtoon varikkosuoralla (vaikkapa jotta saisi johtobonuksen), kunhan samalla tekee normaalin varikkopysähdyksen.

11. Rangaistukset

11.1. Nascar Racingin määräämät rangaistukset

11.1.1. Mustat liput
Tämä sääntökohta käsittelee vielä vanhaa mallia jossa rangaistuksena oli vain stop&go. NASCAR Racing 2003 Season toi mukanaan myös varikon läpiajorangaistuksen, jonka saa esim. varikkoylinopeudesta. Tällaista kärsiessä ei omaan ruutuun tarvitse pysähtyä, vaan riittää kun ajaa varikon läpi nopeusrajoituksen mukaisesti.
  1. Nascar Racing jakaa joistakin rikkeistä rangaistukseksi mustan lipun.
  2. Normaalisti rangaistuksen voi kärsiä vain vihreän aikana.
  3. Rangaistus on normaalisti joko pysähtyminen omalla varikkopaikalla tai varikon läpiajorangaistus. Jos rangaistuksia on kertynyt useita ennen pysähdystä, pidätetään autoa ruudussa 40 sekuntia lisää jokaista yhden ylittävää rangaistusta kohti.
  4. Jos mustan lipun syynä on romun tiputtaminen ("dropping debris") tai moottorin savuttaminen ("smoking"), voi sen vuoksi tulla varikolle myös keltaisen aikana. Tällöin lipun poistamiseen riittää kyseisen ongelman korjaaminen.
  5. Jos kuljettaja ei mustan lipun saatuaan tule muutaman (ilmeisesti neljän) kierroksen sisällä varikolle, hänet hylätään kilpailusta. Kuitenkin, jos kilpailussa tulee keltainen lippu ja pace-car radalle, siirtyy rangaistuksen kärsiminen kunnes ajetaan taas vihreän vallitessa. Ilmeisesti kierrosta, jolla keltaiset alkavat, ei lasketa näihin kierroksiin, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Mustan lipun saanutta kuljettajaa kehotetaankin kärsimään rangaistuksensa ensimmäisen tilaisuuden tullen.
  6. Mustan lipun takia tehdyn varikkopysähdyksen aikana autoa saa huoltaa normaalisti joissakin tilanteissa. Jos et halua että autoasi huolletaan, säädä huollot pois päältä valikoista ennen varikolle menoa. Ainakaan Watkins Glenissä Inner Loopin oikaisusta saadun mustan lipun aikana huoltoa ei voi tehdä. Jos joku osaa kertoa tarkasti ehdot, milloin auton huolto on sallittua ja milloin ei, ota yhteyttä ylläpitoon!
  7. Jos kuljettaja ei ehdi tulla kärsimään rangaistusta varikolle ennen kisan päättymistä, vähennetään hänen ajamistaan kierroksista 1 kierros jokaista kärsimätöntä rangaistusta kohti.
11.1.2. Rangaistukset keltaisen aikana
  1. Keltaisen aikana voi tietyistä varikolla tapahtuvista rikkeistä saada rangaistukseksi komennuksen autojonon hännillle ("End of Line"-rangaistus). Näitä voi saada ainakin seuraavista:
    • Menosta suljetulle varikolle.
    • Vaarallisesta varikolle ajosta. Luultavasti johtuu siitä, että kuljettaja ei käytä oikeita reittejä varikolle ajaessaan tai siirtyy liian aikaisin keltaisen viivan yli huoltoalueelle.
    • Vaarallisesta varikolta lähdöstä. Tämän saa ainakin silloin jos ajaa liian pitkään varikkopilttuiden alueella (siis sillä alueella jossa autoja huolletaan) tai jos siirtyy radalle ennenkuin saisi (raja yleensä merkitty keltaisella viivalla, spotter sanoo "Merge when you can" kun radalle saa siirtyä). Joskus tämä tulee myös kolaroinnista varikolta lähdettäessä.

11.2. Kisan jälkeiset rangaistukset

  1. Kisan jälkeisiä rangaistuksia jaetaan lähinnä vain sarjakisoissa. Kuitenkin kuljettajaa voidaan rangaista myös erityisen pahoista harjoituksissa tehdyista sääntörikkomuksista. Tällä tarkoitetaan lähinnä asenteesta johtuvia tilanteita.
  2. Ruutulippu.Net varaa oikeuden rangaista kuljettajia sopivaksi katsomallaan tavalla sääntöjen rikkomisesta tai asiattomasta käytöksestä radalla ja radan ulkopuolella, vaikka näissä säännöissä tai sarjan omissa lisäsäännöissä ei olisikaan määrätty rangaistusta kyseisestä asiasta. Erityisesti tullaan rankaisemaan mahdollisista rangaistussääntöjen puutteiden hyväksikäytöstä ja sääntöjen epäurheilijamaisesta tulkinnasta.
  3. Sarjoissa voimassaolevat rangaistussäännöt löytyvät tarkemmin kunkin sarjan lisäsääntösivulta.


12. Ongelmatilanteet

12.1. Nascar Racingin bugeista ja ominaisuuksista johtuvat ongelmat

12.1.1. Sekoilut keltaisen aikana
  1. Kun keltainen alkaa, menee spotter joskus sekaisin siitä, minkä auton perässä kuljettajan tulisi pysyä. Valitettavasti tällaisella tilanteella on tapana aiheuttaa musta lippu restartissa (syyksi tulee ohitus keltaisen aikana). Toimivaa ratkaisua tähän ei ole. Vastoin aikaisempia ohjeita varikolle EI PIDÄ mennä keltaisten lopussa, koska tämä voi aiheuttaa mustan lipun jollekkin toiselle. HUOM! Sekaisin meno on hyvin harvinaista, ja suurin osa sotkusta johtuu siitä, että kuljettajat tulevat viivan yli spinnaten tai ohittavat heti viivan jälkeen spinnanneita autoja. Tällöin oikean järjestyksen löytäminen voi olla vaikeaa. Tämän vuoksi jokaisen kuljettajan tulee heti viivan ylitettyään kuunnella tarkasti, minkä auton perässä spotter käskee heitä olemaan ja hakeutumaan tuon auton perään. Näin on jonkinlaista toivoa saada järjestys takaisin oikeaksi.
  2. Joskus spotter käskee kilpailun johtajan ohittamaan pace-carin. TÄTÄ EI TULE NOUDATTAA. NASCAR Racing päästää ainoastaan kilpailun johtajan pace-carin ohi jolloin tämä pääsisi koko muusta porukasta kierroksella ohi. Tällöin tulee pysyä pace-carin takana vaikka spotter sanoisikin muuta. Sen sijaan keltaisten alussa pace-carin ja kilpailun johtajan välissä olevien autojen on syytä kokeilla, saavatko he ohittaa pace-carin. Jos spotter ei ala valittamaan pace-carin ohituksesta, he voivat ajaa kierroksen kiinni ja ryhmittyä pacejonon hännille.
  3. Joskus kohtaan 12.1.1.2. liittyy tilanne, jossa viimeisen keltaisen kierroksen alkaessa spotter käskee kärjessä ajavan pysymään jonkun letkan häntäpäässä ajavan takana. Jos kuljettaja jatkaa samalla paikalla kärjessä hän saattaa saada mustan lipun (syynä ohittaminen keltaisen aikana). Tähän ei valitettavasti ole aina toimivaa ratkaisua. Vastoin aikaisempia ohjeita varikolle EI PIDÄ mennä keltaisten lopussa, koska tämä voi aiheuttaa mustan lipun jollekkin toiselle.
  4. Uudelleenlähdössä ei saa siis ohittaa edeltään lähtevää sisäpuolelta ennen maaliviivaa. Jos kuitenkin edessä tapahtuu kolari ennen kuin viivalle asti on ehditty, tästä voi tulla ongelmia. Ohjekirjan mukaan vasemmalta ohituskiellon pitäisi kumoutua tällaisissa tilanteissa, mutta käytännössä näin ei aina ole. Tällöin ei oikeastaan voi muuta kuin 1) yrittää, jos mahdollista, mennä yläpuolelta ohi tai 2) hidastaa rajusti tai jopa pysähtyä ja odottaa että edeltä lähteneet autot pääsevät viivan yli. Muuten tulee musta lippu ohittamisesta sisäpuolelta uusintalähdössä.


13. Ratakohtaiset säännöt

13.1. Atlanta Motor Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä kun apronin rajaa osoittava valkoinen viiva päättyy.

13.2. Bristol Motor Speedway

  1. Radasta on erikseen päivä- ja iltaversiot.
  2. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  3. Varikolta lähtö: Etusuoran varikko: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti. Takasuoran varikko: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan etusuoralle asti.
  4. Varikolle meno vihreän aikana: Etusuoran varikko: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla. Takasuoran varikko: siirrytään apronille etusuoran aikana ja ajetaan T1-2 apronilla.
  5. Varikolle meno keltaisen aikana: Etusuoran varikko: siirrytään varikolle T3-4:stä. Takasuoran varikko: siirrytään varikolle T1-2:sta. Pace-jonon nopeus on vain 35mph, joten kannattaa olla tarkkana ettei ohita pacecaria tai edelä ajavaa autoa ennen varikon porttia.
  6. Suorien suuren kallistuksen vuoksi tulee lähdössä ja uusintalähdöissä olla erityisen varovainen sillä perä karkaa helposti kaasua painettaessa.
  7. Aika-ajojen 21 ensimmäistä saavat paikan etusuoran varikolta, loput takasuoralta.

13.3. California Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.
  5. Rataa kutsutaan myös nimellä "Fontana" radan sijaintipaikan mukaan.

13.4. Chicagoland Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.

13.5. Coca-Cola Superspeedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: vastoin NASCAR Racingin ohjetta apronilla ajetaan takasuoralle asti. Radalle saa liittyä vasta keltaisen tuplaviivoituksen vaihduttua yksittäiseen keltaiseen viivaan.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: varikolle voi siirtyä vasta T4:stä, jos pystyy tekemään sen turvallisesti. Tämä tarkoittaa, että ajolinjalla ei saa hidastaa ennen apronille siirtymistä, jos takana on lähistöllä toinen auto.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.
  5. Rataa ei ole oikeasti olemassa.

13.6. Darlington Raceway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli keltaisen viivan vasemmalla puolella ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 paksun keltaisen viivan vasemmalla puolella.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T3-4:stä ohutta keltaista viivaa seuraten.
  5. Rata on erittäin kapea. Tämän vuoksi lähdöissä ja uusintalähdöissä on T1:een tultaessa noudatettava erityistä varovaisuutta, toivottavaa olisi että kuljettajat asettuisivat jonoon jo mutkaan mentäessä.
  6. Radasta käytetään mm. lempinimeä "Too Tough To Tame".

13.7. Daytona International Speedway

  1. Radasta on erikseen päivä- ja iltaversiot.
  2. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  3. Varikolta lähtö: Vihreän aikana: vastoin NASCAR Racingin ohjeita apronilla tulee ajaa takasuoralle asti. Kilparadalle saa siirtyä takasuoran aikana. Keltaisen aikana: radalle saa siirtyä kun saa siihen luvan spotterilta ennen T1:tä.
  4. Varikolle meno vihreän aikana: varikolle saa ajaa vielä T4:stä, jos pystyy tekemään tämän turvallisesti. Jos perässäsi ajaa auto, tämä edellyttää että pystyy ajamaan autonsa radan sivuun nostamatta kaasua ja jarruttamaan vasta apronilla. Varikolle mennessä tulee pysyä keltaisen viivan vasemmalla puolella kunnes vähän ennen varikon porttia viivan saa ylittää ja ajaa varikolle sisään oikeanpuoleiselle kaistalle.
  5. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä keltaista viivaa noudattaen kuten vihreilläkin.

13.8. Dover Downs International Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti. Huomaa että T2:n lopussa apron on erittäin kapea: auton oikean puolen saakin nostaa radalle jo ennen T2:n loppua.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla. Huomaa että apron on erittäin kapea takasuoralla, joten varikolle ajettaessa on noudatettava erityistä varovaisuutta!
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä valkoisen viivan vasemmalla puolella ajaen.
  5. Suorien suuren kallistuksen vuoksi tulee lähdössä ja uusintalähdöissä olla erityisen varovainen sillä perä karkaa helposti kaasua painettaessa.
  6. Rataa kutsutaan myös lempinimellä "Monster Mile".

13.9. Homestead-Miami Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli varikkotiellä ja apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään radan reunaan takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 varikkotietä pitkin.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään radan reunaan takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 varikkotietä pitkin. T4:n jälkeen siirtyminen aiheuttaa rangaistuksen vaarallisesta varikolle menosta.
  5. Lähtö: Pacejono ajaa varikolta takasuoralle varikkotietä pitkin. Varikkotie on kapea, joten varikkotiellä tulee järjestyä yhteen jonoon lähtöpaikan mukaiseen järjestykseen. Kun päästään takasuoralle muodostetaan oikea lähtöjärjestys uudelleen.

13.10. Indianapolis Motor Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli varikkotiellä ja apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään radan reunaan takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 varikkotietä pitkin.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:n jälkeen.
  5. Lähtö: Pacejono ajaa varikolta lähdettäessä T1:n varikkotietä pitkin. Varikkotie on kapea, joten varikkotiellä tulee järjestyä yhteen jonoon lähtöpaikan mukaiseen järjestykseen. Kun päästään radalle muodostetaan oikea lähtöjärjestys uudelleen.
  6. Radasta käytetään myös lempinimeä "Brickyard".

13.11. Kansas Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli varikkotiellä ja apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään radan reunaan takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronia pitkin.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.

13.12. Las Vegas Motor Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli varikkotiellä ja apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään radan reunaan takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 varikkotietä ja apronia pitkin. Varikkotielle mentäessä tulee pysyä koko ajan keltaisen katkoviivan vasemmalla puolella.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.

13.13. Lowe's Motor Speedway

  1. Radasta on N2003:ssa mukana enää iltaversio.
  2. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  3. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti. Riittää kun pysyy valkoisen viivan vasemmalla puolella, keltaisesta katkoviivasta ei tarvitse välittää.
  4. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla. Riittää kun pysyy valkoisen viivan vasemmalla puolella, keltaisesta katkoviivasta ei tarvitse välittää.
  5. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.
  6. Rataa kutsutaan toisinaan myös vanhalla nimellä "Charlotte".

13.14. Martinsville Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli varikolta ulos tultaessa radalle saa liittyä heti kun keltainen viiva oikealla päättyy.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään takasuoran aikana takasuoran vasempaan reunaan, siirrytään varikolle takasuoran lopussa.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle ennen T3:a.

13.15. Michigan International Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti. Radalle saa siirtyä kun apronin reunaviiva vaihtuu valkoiseksi.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä kun apronin rajaava valkoinen viiva päättyy.

13.16. New Hampshire International Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti. Huomaa että apron on hyvin kapea joten ajo pitää suorittaa varovasti!
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään radan vasempaan reunaan takasuoran aikana. T3:n alkaessa siirrytään radan reunassa olevalle apronille keltaisen viivan yli sen vasemmalle puolelle ja ajetaan radan reunassa varikolle. Takasuoralta lähtevää huoltotietä ei saa käyttää.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.
  5. Radasta käytetään usein myös nimeä "Loudon" radan sijaintipaikan mukaan.

13.17. North Carolina Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti. Huomaa että takasuoralla on käyttämätön varikko ja varikkomuuri: radalle siirrytään ennen varikkomuurin alkua.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: Takasuoran aikana siirrytään varikkomuurin viereen. Ennen T3:a siirrytään apronille ja ajetaan T3-4 apronia pitkin.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.
  5. Radasta käytetään usein myös nimiä "Rockingham" ja "The Rock" radan sijaintipaikan mukaan.

13.18. Phoenix International Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli varikkotiellä ja apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään radan vasempaan reunaan takasuoralla ja pyritään ajamaan T3-4 apronilla. Apron on varsinkin alusta hyvin kapea, joten oikean puolen renkaat saa pitää ajoradalla kunnes pystyy siirtymään kokonaan apronille.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.
  5. Radasta käytetään yleisesti nimitystä "PIR", joka on lyhenne radan pitkän nimen alkukirjaimista.

13.19. Pocono Raceway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli radalle siirrytään kun spotter antaa luvan. T1 tulee kuitenkin ajaa tiukasti alareunassa jos takaa on tulossa autoja.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: tullaan T3:sta ulos vasempaan reunaan ja ajetaan varikolle.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T3:n jälkeen.

13.20. Richmond International Raceway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla. Huomaa että apron on kapea varsinkin T3:een tultaessa, joten ajo tulee suorittaa varovasti.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä.

13.21. Sears Point Raceway

  1. Aika-ajossa ajetaan 1 nopea kierros.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli radalle siirrytään heti varikolta tultaessa. Radalle siirtyessä tulee kuitenkin pysyä siinä reunassa, jossa oman varikon ulostulo on, kunnes voi turvallisesti liittyä radalle.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: Vasen varikko: siirrytään radan vasempaan reunaan viimeisellä suoralla ja ajetaan varikolle. Oikea varikko: jättäydytään radan oikeaan reunaan viimeisestä mutkasta tultaessa ja ajetaan varikolle.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: Vasen varikko: siirrytään radan vasempaan reunaan viimeisellä suoralla ja ajetaan varikolle. Oikea varikko: jättäydytään radan oikeaan reunaan viimeisestä mutkasta tultaessa ja ajetaan varikolle.
  5. Aika-ajojen 31 ensimmäistä saavat paikan vasemman puoleiselta varikolta, loput oikean puoleiselta. Oikean puoleisella varikolla käyvä auto joutuu odottamaan varikkoruudussa ylimääräiset 12 sekuntia huoltotöiden jälkeen. Tällä kompensoidaan vasemman puolen varikon pidempää nopeusrajoitusaluetta.

13.22. Talladega Superspeedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: Vihreän aikana: vastoin NASCAR Racingin ohjeita apronilla tulee ajaa takasuoralle asti. Keltaisen aikana: radalle saa siirtyä kun saa siihen luvan ennen T1:tä.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: varikolle saa ajaa vielä T4:stä, jos pystyy tekemään tämän turvallisesti. Jos perässäsi ajaa auto, tämä edellyttää että pystyy ajamaan autonsa radan sivuun nostamatta kaasua ja jarruttamaan vasta apronilla. Varikolle mennessä tulee pysyä keltaisen viivan vasemmalla puolella.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:n jälkeen.
  5. Kilparadan ja apronin raja ei tällä radalla ole aina aivan selkeä:
    Maaliviivalta T1:een apron on erotettu keltaisella viivalla. T1-2:ssa apron on erotettu keltaisella katkoviivalla. Takasuoralla apronin raja on vasemmanpuoleinen keltainen sulkuviiva (tämä jatkuu suoraan T1-2:n keltaisesta katkoviivasta). T3-4:ssä apronin raja on keltainen katkoviiva. T4:stä varikon sisäänkäyntiin asti apronin rajana on vasemman puoleisin valkoinen katkoviiva. Varikon sisäänkäynnin jälkeen apronin raja siirtyy yhden kaistan verran vasemmalle ja seuraa keltaista viivaa triovalissa. Varikon ulostulon kohdalla apronin raja siirtyy jälleen kaistan verran oikealle ja seuraa varikon ulostulorajanakin toimivaa keltaista viivaa maaliviivalle.

13.23. Texas Motor Speedway

  1. Aika-ajossa ajetaan 2 nopeaa kierrosta.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli apronilla ajetaan takasuoralle asti.
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään apronille takasuoran aikana ja ajetaan T3-4 apronilla.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään varikolle T4:stä valkoisen viivan päätyttyä.

13.24. Watkins Glen International

  1. Aika-ajossa ajetaan 1 nopea kierros.
  2. Varikolta lähtö: noudatetaan normaalia NASCAR Racingin ohjetta, eli radalle voi siirtyä heti varikolta tultuaan. Ensimmäinen suora Essesiin asti tulee kuitenkin ajaa oikeassa reunassa ja Essesiin ajaa varoen jos takaa tulee auto(ja).
  3. Varikolle meno vihreän aikana: siirrytään radan oikeaan reunaan viimeisestä mutkasta tultaessa ja ajetaan varikolle.
  4. Varikolle meno keltaisen aikana: siirrytään radan oikeaan reunaan viimeisestä mutkasta tultaessa ja ajetaan varikolle.